tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa


Kaksi ihastuttavaa printtipuseroa! Ensimmäinen on sifonkia, jossa on pitsi-yksityiskohta hartioissa. Hihat ovat miellyttävää viskoositrikoota. 
Toisessa mallissa miehusta on sifonkia. Hihat ja selkä on neulosta. Lisäksi hartioissa on verkko-yksityiskohta.
  

 
Pusero 48,-


 Pusero 45,-


Kumpaankin on helppo yhdistää alaosa. Puserot toimivat niin farkkujen kuin värikkäidenkin housujen kanssa (esim. vaaleanpunainen, khaki). Helteillä tyylikkään kokonaisuuden saa vaikkapa valkoisilla pellavahousuilla. Loppusilauksena lookille on päivettynyt ja hehkuva hipiä pinkeillä hymyilevillä huulilla! ;)


Rauhaa, rakkautta ja kukkasia <3

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Miss Suomi ja Sunny's

 
 

Sunny's on tänä vuonna viidettä kertaa vaatettamassa Miss Suomi-kaunottaria. Olemme hurjan ylpeitä joka ikisestä tytöstä, joiden kanssa olemme saaneet työskennellä ja niin jännityksellä odotamme tulevia finalisteja! Jokainen vuosi on ollut erilainen ja jokaisesta vuodesta opimme lisää.
Tulevana lauantaina on Miss Suomi -casting, josta valitaan 25 semifinalistia. Loput finalistit valitaan huhtikuun alussa. Odotamme innolla lauantaita, sillä silloin tapaamme tämän vuoden Miss Suomen!


Julkaisu käyttäjältä Miss Suomi -kilpailu.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevätfarkut

Ihana huomata, että yhä useampi asiakas löytää liikkeisiimme farkkuostoksille! Laajan valikoiman ansiosta jokainen löytää juuri itsellensä sopivat housut; on tummaa, vaaleaa, niin matala- kuin korkeavyötäröistä, risa-farkkuja, siistimpiä, push upilla ja ilman...
Värit vaihtelevat sesongittain ja kun mennään kesää kohti saadaan vaaleampia farkkuja valikoimaan. 

Vaaleat farkut kuuluvat kevääseen ja kesään. Niihin sopii yhdistellä kevyempiä yläosia ja erityisesti hempeät kesävärit näyttävät hyviltä vaaleiden farkkujen kanssa.
Tässä on super viehättävät yksilöt kevätmallistostamme. Basic-malliset höystettynä pienillä yksityiskohdilla; lantiolla on trendikkäät tie dye-yksityiskohdat ja reisissä hillityt kulutukset.
 

 
 

 Farkut 69,- 


Autamme Sinua löytämään itsellesi sopivan mallin, sillä mikään ei voita hyvin istuvia farkkuja tai housuja. Tervetuloa testailemaan <3

Peace & Love


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Casual


Joko saa laittaa nahkatakin päälle? Rohkeimmat ovat jo siirtyneet kevyempiin vaatteisiin ja katukuva alkaa täyttyä kevättakeista ja tennareista. Tuntuu ihan toukokuulta, vaikka siihen on vielä pari kuukautta :)
Tämä keskiviikkoinen päivä on tehty trendikkäästä sporttipaidasta, yhdistettynä istuviin push up-farkkuihin ja nahkatakkiin. Naisellisuutta tähän asuun tuo korkeat nilkkurit! Korot tuovat asuun kuin asuun naisellisemman fiiliksen. Lisäksi, asun kantajalle ryhdikkäämmän ja itsevarmemman olemuksen ;)


Nilkkurit 69,-


Nahkatakki 79,-


Push up-farkut 69,-

Pusero 37,-

NYC-pusero on ohutta viskoosi-neulosta. Miellyttävä materiaali, joka lämmittää ja samalla hengittää. Viskoosi on oikea supermateriaali, joka on silkkimäinen, mutta kuitenkin kestävä. Puseroita on saatavilla eri väreissä (joistakin myymälöistä jo loppuunmyyty).

Rauhaa ja rakkautta <3

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kaunista naistenpäivää

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää! Sunny's toivottaa kaikille naisille nautinnollista päivää! <3 
Tänään muistetaan hymyillä paljon ja ollaan ystävällisiä toisillemme. Kaikki lähtee itsestä, siispä hemmottele itseäsi tänään jotenkin erityisesti!
Myymälät ovat täynnä ohkasempia neuleita, raikkaita kevätvärejä ja muutama kukallinen pusero on myös eksynyt alkukevään mallistoon! ;) Tässä muutama naistenpäivän kunniaksi <3

Neule 49,-
 
Sifonkipusero 48,-

 Sifonkipusero 39,-

Neule 45,-


Nautinnollista päivää kaikille! Ja mitä ihaninta viikonloppua!
Peace & Love <3

torstai 6. maaliskuuta 2014

Minttua

Mekko 59,-

Kevätaurinko on tänään paistanut kauniisti ja se on muistuttanut kevään tulevista juhlista! :) Raikas minttu piristää silmää ja mieltä. Kyllä se kevät on nyt aluillaan <3
One size peplum-mekko ohuella joustavalla kankaalla. Saatavilla myös mustana, korallina ja valkoisena: 



Peace!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Perfection


Kengät 69,-

Ajattelin esitellä nämä kengät omassa postauksessaan. Täydellisyyttä hipoavat korkokengät kultaisilla ketjuilla. 
Super korkeasta korosta (16 cm) huolimatta kengillä on yllättävän helppo olla 6 cm:n platoon ansiosta. Tyylikkyyttä ja luksusta arvostaville. Nothing less but perfect <3


Peace & Love