perjantai 31. tammikuuta 2014

Casual weekend

Pipo 25,-
Neule 47,-
Farkut 69,- 

Rennon viikonlopun reseptiin kuuluu ihanat ja mukavat vaatteet. Jos viikonloppuna laiskottaa, eikä ehkä jaksa laittaa hiuksia, voi piiloutua söpön jättimyssyn alle. 
Valkoinen palmikkoneule kimaltelee kilpaa lumen kanssa ja sen selkäpuolella on tyttömäiset rusetit. Neuleen helmassa on kuminauha, jonka ansiota neule on väljä ja rento paljeteista huolimatta ;)
Ja mitä viikonloppu olisi ilman poikaystävämallisia housuja? Rennoissa farkuissa voi käpertyä viltin alle lukemaan kirjaa tai lähteä ystävien kanssa leffaan. Miten sinä aiot viettää viikonloppusi? :)


Ihanaa perjantaita <3

maanantai 27. tammikuuta 2014

Denimit


Kuvat

Väitän, että hyvin istuvat farkut pönkittävät itsetuntoamme. Kun vaatteet istuvat hyvin ja ne korostavat parhaita puoliamme, meistä tuntuu hyvältä. Ja se, mikä tuntuu hyvältä usein myös näyttää hyvältä. 

Yllä olevassa kollaasissa on hieman farkkumuotia maailmalta. On revittyä, on siistiä ja hieman kivipestyä mallia. Tässä muutama uusi farkkumalli kevätmallistostamme.
 
Farkut 69,-

Perusmalliset tumman siniset farkut, kevyellä pesulla. Näissä farkuissa on push up-ominaisuus, joka ei litistä peppua! Lisää push up-farkuistamme voit lukea täältä. Lahkeissa on trendikkäät extra pitkät vetoketjut takana.


Farkut 69,-

Toiset perusmalliset pillifarkut. Näissä on tripla napitus ja leveä vyökaistale, joka antaa napakan tuen lantion/vyötärön seudulle. Tässä siistissä mallissa on takana valetaskut ja väri on tasainen.

Farkut 69,-

Matalat, hieman revityt siniset farkut. Farkkukangas on rypistetty  ja pinnassa on kevyt pesu. Tupla napitus lantiolla antaa tukea ja estää housuja valumasta alas.

Näiden lisäksi meiltä löytyy klassisia tumman sinisiä pillifarkkuja, korkeavyötäröisiä farkkuja, myymälöistä löytyy myös erilaisia push up-ominaisuudella olevia farkkuja ja monia muita! Tervetuloa sovittamaan elämäsi parhaat farkut ;)


Peace!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Juhlaan

Sunny's on tunnettu laajasta mekkovalikoimastaan ja erityisesti juhlasesonkeina asiakkaat tulevat liikkeisiimme metsästämään sitä täydellistä juhlamekkoa. Oli kyseessä synttärit, valmistujaiset tai muuten vaan girls night out, meiltä löydät juhliisi sopivan asun.

Tässä yksi trendikäs ihanuus vaikkapa tulevan viikonlopun juhliin ;)



Mekko 69,-
Pikkulaukku 35,- 


Ihanaa viikonloppua! <3

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pehmeyttä arkeen

Nyt on sweater weather parhaillaan. Kuumaverisimmätkin ovat antaneet periksi kylmyydelle ja siirtyneet neulevaihteelle ;) Alla on kolme erilaista neuletta, joilla voi taistella kylmyyttä vastaan. Myös Miss Suomi Lotta Hintsa näyttää kuinka lämpimässäkin neuleessa voi edustaa ja näyttää trendikkäältä!


Neule 45,-
Saatavilla myös tumman sinisenä ja mustana.


 
 Neule 39,-
Saatavilla myös mustana.


Neule 45,-
Saatavilla myös luonnonvalkoisena.


 
Sunneva ja Lotta esiintyivät viime viikolla Nelosen pressitilaisuudessa tyylikkäinä! Lotta näyttää kuinka onnistua näyttämään asialliselta rennossakin neuleessa :) Très chic! Valitettavasti Lotan päällä oleva neule on myyty loppuun, mutta liikkeistä saattaa löytyä vielä kyseistä mallia harmaana ja mustana!
Sunnevalla oli yllään Sunny'sin Jackie O. -tyylinen mekko, joka on saanut osakseen paljon kehuja. Lue myös toimittaja Mia Malmin arvio Sunnevan Ladylike lookista täältä


Peace & love

perjantai 17. tammikuuta 2014

Jutta ja supernaisen tyyli

 

Jutta piipahti viime viikolla Eerikinkadun liikkeessä ja lähettää blogin lukijoille terveisiä! :)
Vaikka Jutta nähdään usein sporttisissa asuissa (treenivaatteissa, käytännöllisissä vaatteissa ja stylistien stailaamissa vaatteissa) hän arvostaa omassa tyylissään naisellisia ja klassisia vaatekappaleita ja asusteita. Tämän kiireisen naisen tyyliin kuuluukin ajattomat ja laadukkaat vaatteet. Energistä ja sporttista vibaa unohtamatta!

Jutta on parhaillaan on the road-kiertueellaan, jossa hän luennoi ja inspiroi kuulijoitaan. Luennot ovat saaneet huikean vastaanoton ja tänään on vuorossa Lahti. Vielä ehtii mukaan kuulolle, sillä ensi viikolla luentoja on Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä - löydät myös Sunny'sit näistä kaupungeista ;)

Kuva: Fitfarm
Muista myös Jutta ja puolen vuoden superdieetti Livillä 22.1 alkaen! Punainen neule ja mustat housut Sunny'silta.

Upeaa viikonloppua <3

torstai 16. tammikuuta 2014

Back to basics

Alkuvuosi blogin puolella on näyttänyt hyvin vaaleanpunaiselta, joten pistetään tähän väliin vähän monotonisempi päivitys ;)

Kaksi arkiasua, joihin kumpaankin sopii kengät kuin kengät, valitsit sitten nilkkurit tai tennarit. Molemmat asut ovat melko simppeleitä, joten niihin voi kevyesti lisätä oman tyyliin istuvia asusteita ja/tai koruja.
Muhkeilla neuleilla ja mustilla housuilla mennään :)


 Neuletakki 69,-
T-paita 35,-
Kiiltäväpintaiset housut 69,-

Kaulahuivi 25,-
Korkeavyötäröiset housut 69,-
Neuletunika 59,-


<3

tiistai 14. tammikuuta 2014

Keep warm with Daddy's Girl

Viime talvena myyntiin tulleet Daddy's Girl-haalarit olivat menestys. Tänä talvena valikoimaan on tullut uusia malleja ja musta Deluxe-haalari on myös saatavilla Sunny's-liikkeistä.
Pakkaset paukkuu ja mikäs sen parempaa, kuin olla palelematta :) Haalari on loistava talviulkoiluun, esimerkiksi laskettelurinteille tai lasten (ja lastenmielisten) kanssa pulkkamäkeen. Onhan sinulla jo omasi? ;)

 Deluxe-malli 169,-


 Dream Girl-haalari 129,-

  
Jutta omassa Daddy's Girl-haalarissaan viime talvena :)

Pysytellään lämpiminä <3

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tammikuun asusteet

Ilmat alkavat vihdoin viiletä myös etelässä ja Sunny's-myymälöihin onkin saapunut erä talven kauneimpia ja lämpimiä asusteita. Säihkyvät pipot ja asusteet toimivat erinomaisina lisäheijastimina talven pimeydessä ja paksujen lapasten sisältä löytyy pehmeää ja super lämmintä fleeceä. Kauniit ja ajattomat korvakorut kestävät sesongista toiseen, arjesta juhlaan, eikä vaadi rinnalleen muita näyttäviä koruja. Kaikki Sunny'sin korvakorut ovat nikkelittömiä.


Pipo 25,-
Lapaset 15,-
Korvakorut 12,-

Pipot 25,-
Korvakorut 12,-
Rannekoru 19,-
Käsineet 12,-  
Lapaset 15,-


Rauhaa ja rakkautta <3

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Blush


Yksi sesongin trendikkäimmistä väreistä on ehdottomasti haalea pinkki, vaaleanpunainen. Rakas romanttinen väri taipuu moneen eri sävyyn ja sillä on monta eri nimeä. Yksi parhaista, joka kuvaa hittiväriä on englanninkielinen blush.



Myymälöihin on saapunut vaaleanpunaista niin kylmissä, kuin lämpimissäkin sävyissä. Blogissa tullaan siis näkemään kuluvan kauden aikana erilaisia yhdistelyvariaatioita ja värianalyysiä ;) 
Kuvissa vaaleanpunainen neule on yhdistetty denimeihin, joka luo arkeen sopivan ja rennon tyttömäisen lookin.



Neule 47,-
Farkut 69,-
Kengät 30,- (ale)
  

Neuletta on saatavilla myös harmaana ja valkoisena. 


Paljon lämpöä ja rakkautta <3 

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lupauksia vm. 2014

Taas on SE aika vuodesta ;) Vaikka me Sunny'sissa komppaamme kuntoilun ja terveellisten elämäntapojen puolesta, lupauksemme ovat tänä vuonna hieman simppelimmät.
  
 

Aiomme tänä vuonna olla entistä onnellisempia, rakastaa lähimmäisiämme entistä enemmän ja viettää heidän kanssaan enemmän aikaa. Jatkamme työntekoa täysistä sydämistämme ja pyrimme palvelemaan entistä paremmin. Pysymme positiivisina ja asennoidumme jokaiseen päivään kiitollisin mielin. 





Kiitos edellisvuodesta. 2013 oli mahtava, täynnä onnistumisia ja haasteita. Olemme nyt entistä vahvempia ja viisaampia. Tästä vuodesta tulee paras koskaan ;)
 


 

Rakkautta ja rauhaa vuoteen 2014! <3